Salibandyn historia

Salibandyn maineikas historia

Salibandy, eli monille tutummin sähly tarkoittaa yleisesti sisätiloissa pelattavaa nopealiikkeistä mailapeliä. Lajina salibandy muistuttaa läheisesti katukiekon, jääkiekon ja jääpallon sekoitusta.

Salibandy on jo vuosia ollut lajina erittäin suosittu kaiken ikäisten pelaajien keskuudessa. Internetissä on luettavissa monia mielenkiintoisia faktoja salibandystä, joista osa pitää paikkansa vielä nykyään. Kiinnostavaa on, että esimerkiksi muovimailat kuuluvat yhä nykyään kiinteästi lajiin.

Ensimmäinen salibandyyn sopiva, suosittu muovimaila kehitettiin jo vuonna 1958, jolloin tämä kiehtova laji otti ensiaskeleitaan Ruotsissa. Salibandya muistuttavaa peliä kutsuttiin nimillä polyhockey ja floorhockey. Alun perin salibandya pelatessa käytettiin aina kiekkoa, ei nykyajan tavoin palloa.

Ruotsi lajin kehittäjämaa

Ruotsi kehitti pelin nimeltä bandygolf, jota pelattiin jo hyvissä ajoin ennen salibandyn suurta suosiota myös muissa Pohjoismaissa. 1970-luvun alussa laji rantautui Suomeen. Ensimmäinen toimiva salibandyseura maailmassa oli jo vuonna 1979 perustettu Sala IBK. Suomeen oma salibandyliitto perustettiin 1980-luvun puolivälissä, eli vuonna 1985.

Suomalaiseen salibandyliigaan kuului kolme aktiivista seuraa, joissa pelasi yhteensä 45 lajiin hurahtanutta pelaajaa. Ensimmäisen maaottelun Suomi pelasi syyskuussa 1985 Ruotsin Sollentunassa,

Vuonna 1986 oli viimein kansainvälisen salibandyliiton perustamisen aika. International Floorball Federation, eli IFF, aloitti rekisteröityneenä yhdistyksenä Ruotsin Huskvarnassa. Liiton perustajamaat olivat Ruotsi, Sveitsi ja Suomi. Miesten SM-sarja aloitti pelaamisen niin ikään vuonna 1986 ja kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1988 perustettiin tunnettu salibandyn naisten sarja.

Salibandyn tulevaisuus

Salibandylla on nykyään paljon ystäviä ja harrastajia kaikkialla maailmassa. Suomessa salibandyn kehityskäyrä on jo vuosia ollut aina nousujohteinen. Lajin perustajamaana tunnettu Ruotsi on yhä nykyään salibandyn ykkösnimiä, mutta myös Suomi kuuluu salibandymaiden viiden parhaimman joukkoon. Suomen oloissa salibandy on laji, jota harrastaa suuri joukko ihmisiä. Salibandyliittoon on ilmoittautunut kaikkiaan yli 800 aktiivista jäsenseuraa.

Suomessa noin 70 000 rekisteröitynyttä pelaajaa ja 3000 aktiivista joukkuetta harrastavat salibandya jopa useita kertoja viikossa. Nuorten keskuudessa salibandy kilpailee ykkössijasta erittäin suosittujen palloilulajien, kuten jääkiekon ja jalkapallon kanssa. Salibandy on lajina kehittävä ja monipuolinen. Laji sopii erittäin hyvin lapsille ja nuorille, sillä se auttaa kehittämään tarvittavaa koordinaatiota vartalon ja käsien välillä.