Kun puhutaan urheilusta, ja vielä tarkemmin huippu-urheilusta, tulee monille mieleen erittäin paljon hehkutetut jalkapallo ja jääkiekko joukkuepeleinä. Salibandy on ehkä joukkuepelinä suhteellisen uusi, mutta siitäkin huolimatta hyvin tuttu laji.

Lajin historian moni vielä muistaa kuin eilisen

Lajin historia ulottuu kultaiselle 80-luvulle, ja moni on päässyt seuraamaanlajin syntykuoppia heti alusta alkaen. Toisin kuin muut joukkuepelit, salibandy on tehnyt sijaa monien eri ikäryhmien kesken, ja Salibandyliigaan kuuluu kaikenikäisiä pelaajia omissa eri luokissaan. Juniorijoukkueet ovat kaukana leikkimielisestä kilpailusta, mutta kaikki urheilu junioreista senioreihin, tapahtuu kuitenkin erittäin hyvässä hengessä. Hyvän yhteishengen, ja tervemielisen kilpailun avulla on saavutettu Suomessa jo monia huippu-urheilijoita, ja lajin suosiosta johtuen, heitä tulee jatkuvasti lisää. Suomalaiset pelaavat lajia heti alakoulusta lähtien, ja kaikki ovat tuttuja lajin kanssa. Mutta verraten vaikkapa supi suomalaiseen pesäpalloon, sähly on laji, joka on suosittu harrastus pitkin suomea, eikä vain muutamassa pitäjässä.

Varsinaisia ammattilaisia lajissa ei vielä synny, koska laji elää vielä puhtoisen kirkkaasti ilman suuria bisnesrahoja, jotka luovat jalkapallon ja jääkiekon ammattipelaajia. Kuitenkin media ja bisnes eivät voi olla kaukana, sillä ottelut vetävät puoleensa aina vain enemmän ja enemmän ihmisiä, kerta toisensa jälkeen. Perinteiset liikuntahallit alkavat käydä jo Salibandyliigan otteluille liian ahtaiksi, jos haluaa mahduttaa kaikki halukkaat katsojat otteluita katsomaan.

Sarjajärjestelmä tihkuu mielenkiintoa alusta loppuun

Huippu-urheiluun, kuten salibandyyn, kuuluu monia ajankohtaisia seuraamisen arvoisia asioita. Pelkän suomen- ja maailmanmestaruusotteluiden lisäksi ajankohtaiset uutiset, ja joukkueiden eteneminen kaudella on mielenkiintoista seurattavaa. Ajankohtaiset aiheet liittyvät etenkin oman joukkueen etenemiseen kaudella, sen mahdollisiin joukkue- ja valmentajamuutoksiin. Uuden kauden startatessa joukkueiden mittelyä nähdään usein, ja niiden seuraamista on miltei mahdotonta vastustaa.

Runkosarjan pelit ja kisarakenne tuovat katsojalle valtavan paljon seurattavaa, eikä ihme, että salibandy on myös löytänyt tiensä tulosvetoihin asti. Tulosvedot ja urheiluvedot tuovat suolan urheilulle, ja istumaurheilijatkin pääsevät hikoilemaan omilla penkeillään, kun seuraavat oman joukkueensa suoriutumista kotisohvilta käsin. Sarjajärjestelmät vaihtelevat hieman miesten- naisten, -ja junioriliigojen kesken, mutta lajia seuraamalla näistä pääsee kärryille hyvinkin nopeasti, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan ne ovat erittäin loogisia. Loogisuudestaan, ja lajin helppoudesta huolimatta, ottelut ovat värikkäitä ja välillä erittäin kiperiä ja tiukkoja, joka tuo kenelle tahansa sen katsojalle jännitettävää. Salibandyn kausi alkaa aina syksyllä ja sen otteluita pääsee seuraamaan ainakin salibandyliiton omalta YouTube-kanavalta, ja Ruutu.fi-palvelun kautta.

Salibandyn suosio ei ole koskaan ollut yhtä suosittua kuin juuri nyt, mikäli mittarina pidetään harrastajien määrää. Suomessa nopeimmin kasvava laji vetää puoleensa ennen kaikkea sen helppouden vuoksi, mutta varsinkin sen saatavuus ja edullisuus vetää puoleensa uusia nuoria harrastajia. Suomesta voi olla mahdotonta löytää koulua, jossa ei järjestettäisi jonkinasteista salibandy toimintaa. Yläasteikäisille laji on siinäkin mielessä kutsuva, että monet yläasteet järjestävät teini-ikäisille yösählyturnauksia, jossa nuoret pääsevät irrottelemaan terveellä tavalla kavereidensa kanssa.

Salibandy liiga maailmalla

Maailmalla salibandy tunnetaan vielä marginaalilajina, ja Suomi ja Ruotsi vetävät tätä 80-luvulla vielä tuntematonta lajia koko ajan enemmän ja enemmän maailman kartalle. Vaikka jääkiekkoliigasta tai jalkapallosta tutusta veikkausliigasta jäädään katsojamäärissä vielä hyvin kauas, tulee Salibandy jo kolmantena suosituimpana joukkuelajina, ainakin harrastajien kesken. Maailmanmestaruuskisojen mittelöissä Salibandyn tasoerot ovat valtavat, ja käytännössä vain muutamalla maalla suomen lisäksi on potentiaalia voittaa mestaruutta itselleen. Suomellehan tästä faktasta ei tule haittaa olemaan, sillä kun vastustajamaana on Ruotsi, me teemme kaikkemme, jotta saisimme otella naapurimaamme kanssa. Vain suomalainen maksaa siitä hyvästä 100 euroa, jottei naapuri saa ilmaiseksi 50 euroa. Kateellinen mutta silti naapuriaan rakastava kansa tykkää kilpailusta. Tervehenkinen ottelu maailmanmestaruudesta juuri ruotsin kanssa on jokaisen katsojien lempiasetelma, ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, sitä saamme todistaa myös tänä vuonna, kun salibandyliiga etenee maailmanmestaruusotteluihin asti.